Paikka, jossa pannukakut paistetaan.

Ajattelin välillä kirjotella ihan muista kuin reissujutuista, joten tänään esittelyssä meidän ihana(n ahdas) keittiö. Pienestä koostaan huolimatta se on kuitenkin todella valoisa. Kun etsimme yhteistä kotia M:n kanssa, ihastuin nykyisen asuntomme tyylikkään yksinkertaiseen ulkomuotoon. Asunto oli hiljattain remontoitu lähes lattiasta kattoon, ja se oli todella siisti ja valoisa vaaleine laminaattilattioineen ja valkoisine seinineen. Keittiössä oli kauniit kaapit ja niihin sopivat tasot ja, mikä parasta, keittiön varustukseen kuului astianpesukone(!!!). Olin tosin aluksi koko astianpesukonetta vastaan ("ihan turha kapistus, mehän tiskaamme"), mutta nyt en voisi enää elää ilman sitä. Miten paljon aikaa saisikaan kulutettua tiskaamalla kun nykyään koneen voi tyhjentää ja täyttää Milon aamupuuroa keitellessä.

Koska lähes koko kotimme sisustus on joko dyykattua/käytettynä ostettua/saatua, ei keittiömme poikkea tästä kaavasta pätkääkään. Keittiöpyyhkeet taitaa olla ainoat, jotka olen ihan uutena ostanut. Milon musta Tripp trapp hankittiin tori.fi:stä. Olimme ajatelleet sen itse maksaa, mutta lopulta Milon pappa sen meille hankkikin etukäteissyntymäpäivälahjaksi. On muuten ollut hintansa väärti tuo kapistus, en vaihtaisi varmaan enää mihinkään.
Keittiön pöydän dyykkasin aikoinani, Kuopiossa asuessani, silloisen asuntoni vinttivarastosta, jonne edelliset asukkaat olivat sen jättäneet lojumaan. Maalasimme silloisen kämppikseni kanssa aiemmin vaalean puun värisen pöydän jalat kultaisella spray -maalilla ja kannen mustalla huonekalumaalilla. Sittemmin pöytä on kokenut melko kovia ja tällä hetkellä kannen maalipinnasta on jäljellä enää muisto vain. Tuolit on haalittu vähän sieltä täältä ja ne on kaikki maalattu mustiksi. Seuraavaan kotiin haluaisin hankkia ison kiiltävän valkoisen ruokapöydän, ja sen ääreen erilasia tuoleja, jotka kaikki maalaisin mustiksi. Ainakin ajatuksena tuollainen ratkaisu viehättää minua, tiedä sitten toteutuksesta.

Olennainen osa keittiötämme ovat myös erilaiset "tee-se-itse" -säilytysratkaisut; aterimet löytyvät juomalasista, mausteet peltitarjottimelta, puurohiutaleet, kaakoajauhe, mannaryynit jne. vanhoista lasipurkeista... Tuon pyöreän peltisen kukkatarjottimen taisin ostaa joskus joltain kirpparilta eurolla, parilla. Samoin maustepurkkien säilytyspaikkana toimivan kulhon. M:n kanssa ostimme kirpputorilta kerran tuon pienen nokallisen kannun öljylle, koska minua ärsytti katsella tavallista muovista rypsiöljypulloa. Sittemmin tosin oliiviöljypullo on kuitenkin saanut jäädä tarjottimelle, mutta se on sentäs hei lasinen.
Nuo lasiset purkit saatiin äidin entiseltä miesystävältä ja ne ovat olleet todella kätevät, ja vielä kivannäköiset. Tuntuu vaan, etteivät ne pääse oikein oikeuksiinsa tuossa pöydällä, mutten ole keksinyt niille oikein muutakaan säilytyspaikkaa. Haaveilen oven päällä sijaitsevasta laudasta tehdystä hyllystä, jossa voisin säilytellä erilaisia purkkeja ja purnukoita, mutta se ei olisi kovin käytännöllinen ratkaisu.

Keittiön seinällä komeilevan Björkin taulun ostin muutama vuosi takaperin Jyväskylän kirpparilla.fi -kirpputorilta enkä siitä maksanut muistaakseni viittätoista euroa enempää. Samassa myyntipöydässä olisi ollut myös toinen samankokoinen Björk -aiheinen taulu, mutta minulla ei silloisessa persaukisuudessani ollut varaa sitä ostaa. Näin jälkeenpäin harmittaa ihan todella paljon.
Keittiön toisen lampun (kuvassa) löysin kun asuin mummoni asunnolla ensimmäisen kuukauden Kuopioon muutettuani. Heillä on taloyhtiössä sellainen "saa ottaa" -huone, jonne voi viedä itselleen tarpeetonta tavaraa, ja, josta sen joku tarvitseva voi löytää ja ottaa omakseen. Sieltä olen tehnyt monia loistavia löytöjä!
Lopuksi haluasin esitellä teille kuinka upeasti Milo osaa sisustaa muovirasioilla meidän keittiönlattian; selvä future -sisustussuunnittelija tuo meidän poika:

Millaisia säilytysratkaisuja teidän keittiöistä löytyy? Suositteko ennemmin uutta, vanhaa vai jotain siltä väliltä? Onko keittiö teillä "kodin sydän"?

"Helsingin hauskin kaupunginosa"

Tänään kyllästyin meidän kamatkasaanäkkiäjaovestaulos -aamuihin, enkä yrittänytkään pihalle ennen kun M pääsi töistä. Sen sijaan yritin saada Milon nukkumaan päiväunensa sisällä -huonolla menestyksellä. Suljin Miltsun makkarin verhot, roudasin rattaat huoneeseen ja asensin tuulettimen puhaltamaan mukavasti rattaisiin. Sitten poika rattaisiin ja untenmaille. Tähän asti sujui erittäin hyvin; jätkä nukahti mukisematta ja that's it. Seuraavaksi tietokone äkkiä päälle, reissukuvat koneelle ja eikun kahlaamaan niitä läpi. No hyvin meni edelleenkin, mutta ei kauaa. Milo heräsi nukuttuaan vain tunnin. Normaalisti käyn heiluttelemassa jätkän uudestaan unten maille, jos nukkuu alle 1.5h. Kolme varttia siinä heiluttelin ja kärräilin ja hytkyttelin ilman toivottua tulosta kunnes luovutin. Jätkä ei nuku, ei sitten niin millään, ja siinä se oma-aika sitten menikin, huoh.

M:n saavuttua kotiin täällä odotti kiukkuinen nainen ja ylikierroksilla käyvä lapsi. "Tervetuloa kotiin, rakas!" Onneksi M osasi suhtautua asiaan hyvin ja ilmoitti lähtevänsä Milon kanssa ulos, että minä saan olla hetken rauhassa. Välillä sitä miettii, että mitähän sitä tekisi ilman tuota miestä<3

Tarkoitus oli jo aikoja sitten kertoa hieman meidän lomareissusta, mutta sattuneista syistä tämä nyt hieman venähti. Tänään ajattelin kuitenkin kertoa vähän meidän Linnanmäen ja Sea Lifen visiiteistä. Tästä se lähti:

Milon kanssa junaa odottelemassa Jyväskylässä. M matkasi Helsinkiin vasta seuraavana päivänä töittensä vuoksi.

Koska M saapui Helsinkiin vasta päivää myöhemmin, päätin käydä Milon kanssa sitä ennen kahdestaan lintsillä ja Sea Lifessa pyörähtämässä. Milo tykkäsi hirveästi Linnanmäestä vaikka vain katselimme ja ihmettelimme siellä. Odotan innolla sitä, että pikkumies on sen verran iso, että pääsen juoksemaan hänen kanssaan laitteesta toiseen pää kolmantena jalkana. Siihen tosin taitaa mennä vielä jokunen vuosi... Vaikka päästiinhän me tälläkin reissulla jo yhteen laitteeseen kun siellä oli jokin kana-tipu-metsästys-härveli, johon pääsi ilmaiseksi. Olihan se vähän possujunaan verrattavissa oleva, mutta Milo tykkäsi niin mikäs siinä.

 

Aikamme kierreltyämme suuntasimme Sea Lifeen mereneläviä kummastelemaan. Milo oli aluksi hyvin kiinnostunut erilaisista kaloista, mutta pian herran mielenkiinto lopahti. Loppuajan jätkä olisi lähinnä juossut pitkin käytäviä (jos äiti olisi antanut), mutta olin kumminkin niin paskamutsi, että köytin lapseni rattaisiin ja pakotin ihastelemaan kaloja. Kello oli jo suht paljon kun Sea Lifeen selviydyimme, eikä Milo ollut enää aivan virkeimmillään; muutamaa tuntia aiemmin Miltsukin olisi ehkä jaksanut paremmin keskittyä ihastelemaan fisuja. Nähtiin me kuitenkin kun joitain kaloja syötettiin. Ainoa vaan, että iso lauma aikuisia oli eturivissä katselemassa... Joillain ei vaan ole oikein minkäänlaista tilannetajua. Eniten Milo tykkäsi kuitenkin Sea Lifen myymälästä, jonne ovelasti päätyy kierroksen päätteeksi. Sieltä ei moni vanhempi varmasti pääse tyhjin käsin poistumaan lapsensa/lastensa kanssa.

Saa nähdä josko huomenna saisin aikaiseksi postauksen Korkeasaaresta ja Suomenlinnasta. Nyt kuitenkin äkkiä nukkumaan.

Laiskuus iski.

Palasimme jo sunnuntaina reissusta, mutta olen ollut viime aikoina niin jäätävän väsynyt, etten ole saanut edes siirrettyä kuvia kamerasta koneelle, saati sitten, että olisin jaksanut näpytellä jotain tekstin pätkää.

Tämän viikon olemme Milon kanssa melkeinpä asuneet biitsillä. Aamuisin yritämme päästä mahdollisimman pian pois neljän seinän sisältä, mutta parina viime päivänä olemme päässeet vasta lähemmäs puolta päivää liikenteeseen.

En uskalla laittaa Miloa päiväunille meidän parvekkeelle, joka on kuin kasvihuone näillä helteillä lasituksen ja suoran keskipäivän auringonpaisteen vuoksi, joten Milo vetelee rannalla päikkärinsä. Siellä käy mukava tuulenvire ja varjoisia paikkoja löytyy hyvin. Pikkumiehen herättyä kauneusuniltaan hengaamme yleensä rannalla vielä muutaman tunnin hiekkakakkuja leipoen, sorsia ja kaloja ihmetellen, eväistä nauttien sekä vedessä polskien. Kotiin suuntaamme yleensä vasta päivällisaikaan. 

Tällaisina päivinä kotona ei huvita olla kuin sen ajan mitä on pakko, joten meillä riittäisi täällä kotihommia vaikka muille jakaa. Täällä oli niin siistiä Miltsun kanssa reissusta kotiuduttuamme kun M oli siivonnut lähet koko kämpän, mutta eipä ole enää. Minulla oli ajatuksissa, että olisin tuolloin napsinut pari kuvaa kodistamme sisustus -postausta varten, mutta ihan muutamassa tunnissa kämppä räjähti ennalleen. Kiitos tuon pienen tuholaistaaperon.

Nojoo, yritän viikonlopun aikana kahlata nuo reissukuvat läpi ja kirjoitella hieman matkastamme. Nyt taidan painua vain untenmaille, vaikka kello ei ole vielä edes kymmentä. Normaalisti en selviäisi edes sänkyyn ennen yhtätoista, puhumattakaan nukkumaanmenosta.

Kuvat ovat aikaisemmilta rantareissuiltamme.

"Niin, onhan meressä toisaalta aika paljon vettä"

Niin. Niinhän siellä on. Olen Muumipapan kanssa kyllä ihan samoilla linjoilla.

Olemme torstaista asti olleet Virolahdella mökkeilemässä ja eilen kävimme veneilemässä. Milo tykkäsi hirveästi ja vesi olisi kovasti kiinnostanut, mutta emme käyneet maissa ollenkaan, joten Milo ei päässyt tällä kertaa testaamaan merivettä. Muut kävivät kuitenkin veneestä uimassa eikä vesi ollut kuulemma hirveän kylmää. Me Milon kanssa tyydyimme vain onkimaan ja syömään raparperipiirakkaa kera vaniljakastikkeen.

Hyvin vei mehut tuo veneily pikkumiehestä, kun paluumatkalla ehti jo autoon torkahtaa ja yöllä veteli 12tuntia unta yhtä kyytiä.

Tyylipuhdasta

Otsikko on ehkä hieman harhaanjohtava, koska Milon tyyli ei kovin "puhdas" ole. Ei noin niinkuin kirjaimellisti eikä oikein vertauskuvallisestikaan. En osaa oikein edes tarkemmin kuvailla Milon tyyliä sanoin. Kotona ja puistossa päällä on vähän mitä sattuu, koska vaatteet likaantuvat alta aikayksikön. Kaupungille ja kylään haluan taas vähän panostaa Milon pukeutumisessa.

Rakastan vaatteita ja pukeutumista, mutta oma vaatevarastoni on kummasti pienentynyt Miltsun myötä, joten käytän itse samoja, hyväksi koettuja asukokonaisuuksia päivästä toiseen. Milon tyylillä pyrin varmaan vähän kompensoimaan omaa tyylittömyyttäni...

Pidän erityisesti mustasta, valkoisesta, harmaasta, keltaisesta ja vihreän eri sävyistä Milon vaatetuksessa. Näiden värien lisäksi vaatekaapista löytyy paljon tummansinistä ja denimiä. Myös raidat ovat olennainen osa pojan vaaterepertuaaria.

Kengistä lemppareita ovat mustat conut (,jotka Miltsu sai 1-vuotis lahjaksi sedältään,), mustat crocsit ja h&m:n raidalliset kengät. Odotan, että pääsemme siirtymään 22 koon kenkiin, koska olen haalinut melkoisen kasan niitä.

Milo käyttää tällä hetkellä 80-86 kokoa, mutta nuo 86 koon vaatteet ovat vielä melko vähissä. En vain ole oikein saanut aikaiseksi lähteä kiertelemään kirppareita laajentaakseni jätkän vaatevarastoa. 

Hankin siis suurimman osan Miltsun vaatteista käytettynä, koska olen köyhä ja pihi paskamutsi, joka pukee lapsensa muiden vanhoihin rätteihin. Ei mutta ihan tosissaan, pidän kirppistelystä ja siitä, että löydän edullisesti kivoja vaatteita. 

Harvoin raaskin maksaa vaatteesta täyttä hintaa, mutta kirppisten lisäksi suosin myös alennusmyyntejä. Pihistelyni ei rajoitu pelkästään pikkumiehen vaatteisiin, vaan M ja minä suosimme myös omassa pukeutumisessamme käytettyä ja aleja. Kai tässä on kyse jonkinmoisesta elämäntavasta, sillä en usko, että hankkisin kovinkaan paljon uusia, kalliita vaatteita, vaikka minulla olisikin varaa sellaisiin. Paitsi tietenkin ostaisin Chanelia, Guccia ja Dioria, jos olisi ihan törkeästi ylimääräistä rahaa... Mutta näillä mennään nyt.

Ps. Olemme juuri matkalla mökille, joten pahoittelen näiden kännykkäkuvien laatua!

Ajatuksia vanhemmuudesta

Tämä aamu oli yhtä kiukkua ja hampaiden kiristelyä. Olemme Milon kanssa Helsingissä kahdestaan - M lähti eilen takaisin kotiin ja töihin - ja paikka, jossa yövymme ei (luonnollisestikaan) ole pienelle lapselle kovin ihanteellinen, sillä eihän täällä tuollaisia tuholaistaaperoita normaalisti asukaan. On portaita, joissa olisi hirveän kiva sahata ees taas - meno on kuitenkin sen verran päätöntä ettei Milolla ole lupaa yksin niissä kiipeillä - on myös kaikenlaista elektroniikkaa, helposti rikkoutuvia esineitä, pienen pieniä esineitä, muuten vaan pikku kätösiltä kielettyjä esineitä, kivoja vetolaatikoita täynnä jänniä tavaroita jne... Puhumattakaan takapihan mielenkiintoisesta "kalalammikosta", jonne pitäisi päästä vähän pulahtamaan. Huh huh, sanon minä, ja huokaisen syvään joka kerta kun pikkuherra on untenmailla.

Vaikka hermot on varmaan aivan riekaleina tämän reissun jäljiltä, on kaikki tämä ollut sen arvoista. Meillä on ollut niin kivaa ja ollaan puuhattu vaikka ja mitä (,joista sitten lisää kunhan kotiudumme,) ja Milo on selkeästi tykännyt aivan todella paljon. Minäkin nautin kun näen Miltsun nauttivan. Mistä päästäänkin mukavasti tämän aamuisiin ajatuksiini vanhemmuudesta.

Minulla on muutama kaveri - jos heitä kavereiksikaan voi oikeastaan kutsua -jotka ikään kuin säälivät minua siitä, että minulla on lapsi. Näistä ihmisistä paistaa melko selvästi läpi, kun heidän kanssaan juttelee, että he ajattelevat elämäni olevan ohi Milon myötä. Sanomattakin lienee selvää, että näillä tyypeillä ei ole omia lapsia. Että kiitos vaan huolenpidosta, mutta ei kiitos.

Usein tähän samaan pakettiin kuuluu myös se olettamus, että Milo olisi ollut vahinko/"yllätysvauva", mitä hän ei siis ollut millään tapaa. Pikkumies yllätti lähinnä sillä, kuinka pian hän ilmoitti olemassaolostaan, joten minua riepoo ja lujaa, jos joku kuvittelee hänen olleen vahinko. Tavallaan ihan ymmärrettävää, että noin ajatellaan, koska emmehän ehtineet M:n kanssa seurustella muutamaa kuukautta pidempään kunnes olinkin jo raskaana. Tavallaan ei kyllä kuulu kenellekään ulkopuoliselle koko asia, koska mitä väliä. Ihan tasan satavarmasti me Miloa rakastaisimme aivan yhtä paljon kuin nytkin, vaikka hän olisikin ollut yllätys/vahinko.

En pidä siitä, kuinka ihmisten suhtautuminen on monesti erilaista riippuen siitä, oliko lapsi vahinko vai ei. Yllätysvauvan vanhempia aina säälitään jollain tapaa. Vaikka lapsi olisikin loppujen lopuksi hyvinkin odotettu, saattaa puolituttujen sääli varjostaa tuoreiden vanhempien onnea. Tuskin kovinkaan moni suoraan mitään sanoo, mutta yleiset ajatukset ovat linjalla "Voi voi, nyt niillä loppu nuoruus..", "Elämä on ohi ja lapsi vie kaiken ajan...", Nyt ne ei pääse enää ryyppäämään ja rellestämään..." jne.... VOI HARMI.

En usko, että yllätysvauvankaan vanhemmat (useimmissa tapauksissa) kaipaavat tällaista ajattelua, saati sitten ihan suunnitellun ja toivotun vauvan vanhemmat. Joten, jos joku nyt tunnistaa ajattelutapansa tästä, niin meidän perheen kohdalla tuollaisen voi unohtaa, kiitos. En myöskään pidä siitä, että kuvitellaan, että lasten myötä vanhemmilla ei ole enää minkäänlaista mahdollisuutta omaan elämään, kaikki on tylsää ja rutiininomaista, eikä osata muusta jutella kuin kakkavaipoista. Toki oma-aika saattaa olla hieman kortilla välillä eikä sitä aina ole niin yksinkertaista järjestää, mutta ei se mikään mahdottomuus ole. Kuten ei myöskään ole mikään mahdottomuus keskustella muusta kuin vauvan paskan väristä ja koostumuksesta. 

Puhun hyvin paljon lapsellisten ystävieni ja läheisteni kanssa lapseni yöunista, päivärytmeistä, tutista/yömaidosta/tuttipullosta vierottamisista, lapseni mahan toiminnasta ym. vastaavasta, koska elämäni sattuu tällä hetkellä pyörimään näiden asioiden ympärillä. Tosin lapsettomien ystävieni kanssa en kovin mielelläni näistä asioista keskustele, koska oletan heitä kiinnostavan hieman eri asiat, mutta vaikken arkisista asioista hirveästi puhuisikaan, ei se tarkoita etteikö arkemme olisi mielestäni hyvinkin antoisaa ja tapahtumarikasta. Miten kukin asiat näkee. Minä näen niin, että Milon myötä tajusin vasta ihan tosissaan, mitä elämä ja onnellisuus oikeastaan ovat.

Tällä hetkellä olen siis oikein onnellinen, joten ole sinäkin onnellinen siitä, että minä olen onnellinen. PEACE!

Polemania

Kävin kokeilemassa tankoilua ensimmäisen kerran elokuussa -13 kun Milon syntymästä oli reilut neljä kuukautta. Se oli rakkautta ensikokeilulla. Aluksi otin grouponin kautta 10kerran kortin, jonka sai tuolloin todella edullisesti, mutta kortista loppui kerrat alta aikayksikön. Niinpä päätin sitten ottaa RSP:n kuukausijäsenyyden alkuun puoleksi vuodeksi. Se puoli vuottta meni aika huomaamatta ja kohta olenkin hääräillyt tangolla jo vuoden (pitää varmaan juhlia vuosipäivää kunnon treenillä) eikä loppua näy.

En ole koskaan ollut oikein urheilullinen. Musiikki, käsityöt ja muut luovat jutut ovat aina vetänyt enemmän puoleensa enkä ole jaksanut kovinkaan kauan keskittyä liikuntaharrastuksiin. Tähän astisen elämäni aikana olen ehtinyt kuitenkin kokeilla erilaisia liikuntalajeja, kuten yleisurheilua, erilaisia tansseja, kilpauintia, cheerleadingia etc., mutta mikään niistä ei ole jotenkin tuntunut omalta. Paitsi nyt tuo tankoilu. Se tunne kun tajuaa löytäneensä oman lajinsa! Tätä ei halua lopettaa, ei ikinä (ehkä just ja just voi pitää vähän taukoa pakon edessä).

Ei haittaa vaikka kallista puuhaa onkin, pistän mieluummin rahani tähän kuin esimerkiksi uusiin vaatteisiin. Voitteko kuvitella: minä - joka nuorempana olin mieluummin nenä kiinni kirjassa, teatteriharkoissa taikka uusia vaatteita shoppailemassa kuin liikkumassa - käyn nyt 3-5 kertaa viikossa treenaamassa. Ja kyllä se näkyy kropassakin. Olen löytänyt minulle aivan uusia käsivarren lihaksia, selän lihakset, vatsa-, reisi-, ja pakaralihakset ja mitä noita nyt onkaan. Awesome.

Pienen pieni rantajellonanpoikanen

Teimme tänään Miltsun kanssa retken rannalle kun oli niin ihana sää. M sai jäädä kotiin nauttimaan vapaa-ajastaan kun me Milon kanssa pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme kohti Albaa.

Milo on ihan hirveä vesipeto niin uimahallissa, vesilätäköissä, suihkussa ja ammeessa kuin rannallakin, joten saa olla koko ajan vahtimassa, ettei jätkä saa päähänsä juosta liian syvälle veteen. Onneksi vesi oli Milon mielestä kuitenkin vielä liian kylmää, joten hän tyytyi rannassa kahlaamiseen ja veden räiskyttelyyn. Minä kävin kuitenkin vähän pulahtamasa, eikä se vesi oikeasti enää kovin kylmää ollut. 

Meillä oli aika köyhät "retkieväät" mukana eli smoothieta, rinkeleitä, energiapatukka (äitin) ja vettä, mutta Milo onneksi veteli eväitä ihan tyytyväisenä. Rinkelit ovatkin tällä hetkellä jätkän suurta herkkua vaikka minusta ne maistuvat lähinnä pahville. Ensi kerralla pitää kyllä panostaa enemmän tuohon ruokapuoleen, koska nälkähän tuossa touhuamisessa tulee.

Kotimatkalla kävimme ostamassa vielä jätskit ja voi jessus minkä sotkun tuollainen pieni mies voikaan saada aikaan jäätelöllä! Taitaa joutaa rattaiden kankaat pesuun taas... En tosin jaksa stressata tuosta rattaiden sotkeentumisesta kovinkaan paljoa, kovaan kulutukseenhan ne on hommattu. Ja kovassa kulutuksessa ne kyllä onkin. Tässä käytössä kyllä huomaa rattaiden laadun merkityksen. Vaikea olisi luopua enää noista meidän Emmaljungista, on ne vaan niin hyvät kaikinpuolin. Voisinkin tässä joku päivä väsätä postauksen noista meidän City Crosseista. Saattaa tosin mennä muutaman viikon päähän, koska torstaina lähdemme Helsinkiin "lomailemaan". Tarkoituksena olisi käydä ainakin Korkeasaaressa ja Suomenlinnassa.

Kesäpäiviä ja kirppistelyä

Kävin eilen erään ystäväni kanssa Jyväskylän Sepänaukion kesäkirppiksellä myymässä vaatekaapin perukoille kerääntyneitä ylimääräisiä vaatteita. Menimme paikalle heti aamusta, tarkoituksenamme olla hyvissä ajoin paikalla ja bongata vierekkäiset myyntipaikat. Nooh ihan hyvä ajatus sinänsä, mutta kaikilla muillakin oli selvästi ollut sama ajatus, joten saavuttuamme Sepikselle paikka kuhisi jo väkeä ja hyviä myyntipaikkoja oli vaikea löytää. Onneksi löysimme kuitenkin vierekkäiset paikat suht hyvästä kohdasta.

Sää oli ihana, ja aurinko paahtoi suurimman osan ajasta lähes pilvettömältä taivaalta. Myyntipaikkamme sijaitsivat siten, että aurinko paistoi koko ajan vain toiselta sivulta ja, tottakai, unohdin laittaa aurinkovoidetta, joten nyt minulla on aivan törkeän upeat rusketusrajat.. mm. aurinkolasien sangan raja toisella puolella kasvoja, nenänvarsi kirkkaanpunainen, toinen käsi punainen ja toinen valkoinen, korun raja käsivarressa jne.. AH KESÄ! Onneksi pääsin tänään tasottelemaan rauhassa rajojani kun Milo meni mummilaan hoitoon muutamaksi tunniksi. Miten paljon voikaan nauttia hetken rauhasta! Pienen hengähdystauon jälkeen on taas entistä enemmän energiaa touhuta Miltsun kanssa. Milo on nimittäin parin viime viikon aikana nukkunut normaalia huonommin eli herännyt öisin pari kertaa huutamaan ja kun on tottunut hyviin yöuniin, tuntuvat nuo heräämiset verottavan minua ihan hirveästi. Eilen iltapäivällä esimerkiksi nukahdin r.s.p:n kahden tunnin mittaisella syvävenyttelyintensiivillä. Nojaa, olipahan ainakin hyvin rentouttava tunti.

Perjantaina meillä oli Miltsun kanssa oikein sosiaalinen päivä, kun eräs ystäväni kävi aamupäivällä Miloa pari kuukautta nuoremman poikansa kanssa kylässä. Iltapäivällä toinen ystäväni tuli kylään ja kävimme talomme takapihalla testailemassa vähän meidän kameraa ja kuvailemassa. Kiitos kuvista Laura! Illalla "pyörähdin" vielä yhden ystäväni luona treenaamassa, sillä hän on siinä onnellisessa asemassa, että omistaa ihan ikioman tanssitangon. Onnea on oma tanko olohuoneessa! 

Ystävälläni on Miloa muutaman kuukauden nuorempi tytär, joka sai loistavat iltaviihdykkeet, kun kaksi hullua muijaa lämmitteli ennen treenejä. Pikkuneiti innostui jopa tanssimaan lämppäbiisin tahtiin ja näyttämään vähän mallia kuinka sitä biisiä oikeasti vedetään. Tyttö taitaakin olla tulevaisuuden tankotanssilupaus kunhan saa vain jalat alleen. Minulla puolestaan taitaa olla vielä petrattavaa, koska sain pari taisteluvammaa tankoilun tiimellyksessä kun löin jalkapöytäni sohvanreunaan ja varpaani patteriin pyörähdellessä. Nyt isovarpaani kynsi on puoliksi musta, mutta sepä ei onneksi menoa haittaa. Eikä varsinkaan kesästä ja auringosta nauttimista!

Feenikslintu

Uusi blogi on ollut ajatuksen tasolla jo jonkin aikaa, mutta vihdoin sain aikaiseksi siirtyä ajatuksista tekoihin. Edellinen blogini oli täysi floppi, ja tulikin tiensä päähän jo ennen kuin matkani blogimaailmaan oli edes kunnolla ehtinyt alkaa. Suurimmalta osin homma kosahti siihen, että sairastin tuolloin synnytyksen jälkeistä masennusta (tästä lisää tulevaisuudessa), osittain syynä taas oli ajanpuute.. Puhumattakaan siitä, että perfektionistina koen, että asiat tulisi tehdä täydellisesti - tai ei ollenkaan.
Valitettavan usein päädyn tuohon "ei ollenkaan" -ratkaisuus ja hommat jää tekemättä.

Jokatapauksessa edellinen blogini oli ulkoasultaan sekä sisällöltään melko synkkä eikä oloni ole tällä hetkellä synkkä alkuunkaan, joten kuvitellaan, että tämä blogi on ikäänkuin feenikslinnun uudestisyntyminen. Vanhan blogin tuhkista (tässä tapauksessa tosin tuhkiakaan ei ole enää jäljellä) nousee uusi, parempi blogi. Uusi alku.

  Tarkoituksena bloggailla minulle tärkeistä asioista (kuinka yllättävää..), joihin tällä hetkellä lukeutuu tankoilu, lastenvaatteet, oma tyylini, kirppistely, sisustaminen, elämä lapsiperheenä, Milon kasvu ja kehitys, lastentarvikkeet ja mitä näitä nyt onkaan. En halua mitenkään ehdottomasti rajata blogistani mitään aihetta pois, mutta pääosin blogi tulee käsittelemään tämän hetkistä elämääni, johon siis kuuluu tällä hetkellä 04/13 syntynyt Milo -poika, avomieheni M sekä ready.set.pole:n tangot.
  Welcome to my life.