Rautatietyöläiset

Viime aikoina meidän kodin lattioilla ovat kiemurrelleet erilaiset juna- ja autoradat. Ihan kivoja sisustuselementtejä sinänsä, mutta öisellä vessareitillä melko petollisia.

Kaikki lähti siitä kun saimme äidiltäni minun ja sisarusteni vanhat duplot, jotka sisälsivät noin miljoona palaa duplon junarataa. Aluksi Milo purki sitä rataa lähes samaa tahtia kuin äiti tai isi sitä rakensi, mutta pikkuhiljaa (muutaman kuukauden kuluessa) Miltsu tajusi radan idean. Jippii!

Miltsu sai leluperintönä myöskin pikkuveljeni superhienon paristoilla kulkevan duplo -junan, joka on kiva laittaa radalle rullaamaan ja katsella sen menoa. Juna surraa rataa ympäri. Uudestaan ja uudestaan. Piiri pieni pyörii ja niin edelleen. "Vvau!" Nykyään Milon lempipuuhaa on laittaa junan eteen erilaisia autoja, vaunuja, sun muita härpäkkeitä, joita juna siten työntää eteen päin radallaan.

Välillä rata menee ihan vahingossa "ikki, oho", jolloin äitin tai isin pitää äkkiä korjata se tai tulee pienimuotoinen maailmanloppu. Toinen maailmanlopun aiheuttaja on myös se, että juna suistuu raiteiltaan. Onneksi näiltä maailmanlopuilta vältytään kunhan me M:n knssa vain tajuamme toimia näissä tilanteissa mahdollisimman nopeasti.

Duplo -junaradan lisäksi meiltä löytyy myös perittynä Brion puujunarata. Ajattelin alkuun, että puujunarata on ehkä hieman isompien lasten lelu, ja Milon leikeissä rata ei pysy koossa, mutta kun olimme noin sadatta kertaa leikkimässä samanlaisella puujunaradalla Sokoksen yläkerrassa, pyysin äidiltäni minun ja sisarusteni vanhaa rataa testiin. Tänäpäivänä puujunaratamme on saavuttanut ehkä jopa kovemman suosion kuin duplon rata. Minä rakentelen ihan innoissani aina vain uudenlaisia ratoja ja milo leikkii paristoilla toimivalla sillalla (silta ylös, silta alas, kling kling!), työntää tunnelin täyteen junia ja kiukkuaa kun se menee tukkoon.

Noiden em. lisäksi meiltä löytyy myöskin puinen autorata, mutta se on melko iso eikä siihen ole kuin muutama pala, joten se on ainakin äitin mielestä melko tylsä kapistus. Muutenkaan en ole aivan varma, kuka näistä rataleikeistä nauttii oikein eniten, kun itsekin saatan upota leikkeihin muutamaksi toviksi aivan huomaamatta. Minun ja Milon duplo -leikit päätyvätjin yleensä siihen, että minä rakennan pojalle ensin junaradan valmiiksi, jonka jälkeen uppoudun rakentelemaan erilaisia taloja/eläintarhoja/juna-asemia Milon leikkiessä junalla.

Ratojen rakentelusta on kehkeytynyt meidän koko perheen puuha, ja pääasia, että kaikki viihtyvät tämän puuhan parissa. Minä odotan malttamattomana, että voin hankkia Milolle lisää rataosia, jotta pääsen rakentelemaan entistä hienompia rataviritelmiä. Joulua odotellessa...

"Näyttää paljon siistimmältä, kun tiskit ovat piilossa sängyn alla seuraavaan sateeseen asti."

Meillä oli Miltsun kanssa tänään siivouspäivä ja ajattelin siinä sivussa vähän nappailla kuvia meidän olkkarista, kun on kerrankin kuvauskelpoista. Oikeasti me lähinnä pyyhittimme pölyjä, tyhjensimme ja täytimme astianpesukoneen, pesimme pyykkiä, imuroimme, järjestelimme tavaroita... Kaikkia tuollaisia normiarkiaskareita, mutta niin, että yhdessä touhusimme, eikä kuten yleensä: minä kiireessä hoidan kotihommat, jotta pääsemme muihin puuhiin. Tänään siivous olikin meidän yhteistä, Milonkin mielestä mielekästä, puuhaa. Milo on ainakin vielä innokas pikku kotiapulainen. Lopuksi tein vielä pojan herkkua, kasvissosekeittoa, ja kylläpä maistui ruoka kaiken siivoamisen jälkeen!

Meillä vallitsee olohuoneessa/minun ja M:n makuualkovissa melko musta-valko-harmaa väritys. Haluaisin olohuoneeseen enemmän värejä, mutta nuo muutamat keltaiset väripilkut saavat nyt toistaiseksi kelvata, koska en viitsi enää juurikaan muuttaa nykyisen asuntomme sisustusta, sillä olemme jo pitkään etsineet isompaa kotia. Toivottavasti pian löytyisi niin pääsisi aloittamaan sisustuksen "tyhjältä taululta". Isommassa kämpässä odotan myös sitä, että Milo saa ihan kunnolla oman huoneen, sillä vaikka hänellä tälläkin hetkellä on käytännössä oma huone, on siellä myös paljon muuta tavaraa, kuten DVD- ja korukokoelmani.

Olisi mukavaa, ettei Miloa tarvitsisi komentaa omassa huoneessa, että "älä koske siihen, se on äitin", "älä levitä niitä, ne on äitin", "älä sitä, älä tätä". Lastenhuone olisi huone, jossa Milon ei tarvitsisi miettiä, mihin saa koskea ja mihin ei. Milon oma valtakunta. Tietysti itse odotan sitä sisustuspuolta. Tykkään tuunata vanhoja huonekaluja ja sisustaa kierrätetyillä jutuilla. Miloa odottaa mummolassa isojen poikien sänky, joka minun pitäisi pistää uuteen uskoon, sillä se komeilee tällä hetkellä kauniissa possunpunaisessa värissään, eikä jostain kumman syystä oikein sovellu meidän sisustukseen. Ei vain oikein huvita vielä aloittaa projektia, koska odotan koko ajan uuden asunnon löytymistä, jotta sille olisi paikka, jossa se päääsisi heti oikeuksiinsa.

Ei tässä oikein muu auta kuin odotella ja olla valppaana noiden asuntoasioiden suhteen suhteen -kyllä se juuri meidän koti sieltä löytyy kun on löytyäkseen. Siihen asti yritän sinnitellä nykyisen kotimme puitteissa. Onhan täällä ihan viihtyisää ja kivan näköistä, mutta kaipaan enemmän tilaa ja jotain uutta!

Rikas, rakas, köyhä, varas

Viimepäivinä olemme M:n kanssa käyneet paljon keskusteluja rahasta. Milloin sitä on liikaa (ei ikinä), millon liian vähän (aina). Mihin sitä kuluu ja mihin sitä tulisi kuluttaa. Faktahan on, että niin kauan kuin minä hoidan Miloa kotona ja vain M käy töissä, meidän täytyy hieman venytellä penniä.

Välillä tulee näitä tilanteita kun samalle kuulle kasaantuu muutama suurempi menoerä ja sitten venytelläänkin entistä enemmän sitä penniä. Kuten tässä kuussa mm. Milon vaatehankinnat sekä sähkölasku. Normaalisti haalisin Milolle seuraavan koon vaatteita pikkuhiljaa, muutaman kuukauden aikana, mutta nyt tuo vaatekaapin sisältö - tai pikemminkin sisällöttömyys - pääsi yllättämään minut pahemman kerran. Odotan aikaa, jolloin kasvu hidastuu huomattavasti eikä pojan vaatevarastoa tarvitse uusia enää muutaman kuukauden välein.

Äipän kirpparineule sekä -nilkkurit ja Miltsun "uusi" Lindexin neule

Toinen harmaita hiuksia aiheuttava menoerä on viimeaikoina ollut ruoka. Miten paljon rahaa siihen voikaan aivan huomaamatta upota?! Pyrimme yleensä pyöräilemään n. kerran viikossa johonkin suurempaan/halvempaan kauppaan tekemään isommat ruokaostokset, mutta viime aikoina olemme vähän luistaneet tästä, ja sekös kostautuu saman tien. Keskustassa asumisen huono puoli on se, että lähimmät ruokakaupat ovat melko kalliita, jolloin ihan pieniinkin ostoksiin saa kulumaan aivan hävyttömän paljon enemmän rahaa kuin, jos asuisi esimerkiksi jossain hieman syrjemmässä, isompien markettien läheisyydessä.

"Uudet" Po.p:in housut

Positiivista tässä köyhäilyssä on - jos tästä jotakin positiivista on pakko vääntää -, että osaa arvostaa ihan niitä pieniäkin hankintoja, kuten edullisia kirpparilöytöjä. Kävimme viime lauantaina erään ystäväni kanssa Jyväskylän kirpparilla.fi:ssä ja mukaani tarttui mm. Milolle ihana Lindexin neule sekä Po.p:in raidalliset housut. Hinnatkaan eivät päätä huimanneet, sillä kulutin noihin Miltsun "uusiin" vaatteisiin järisyttävät kolme ja puoli euroa. Itselleni löysin neuleen sekä mustat nahkanilkkurit.

Pukeutumispulma

Milo on päässyt ihan huomaamatta kasvamaan pituutta tuossa kesän aikana ja nyt meillä on täällä tilanne, että sopivia vaatteita on vain muutama kaapissa. Tai ehkä tuo muutama on hieman harhaanjohtava sana, sillä onhan tuolla näköjään viidet colleget, viidet farkut, pari lyhythihaista t-paitaa, pari lyhythihaista bodya, pari jumppist, pari pitkähihaista jne. mutta tuo meidän sottapytty ei tuolla vaatemäärällä pärjää paria päivää pitempään, joten joko pyöritämme jätkän koko vaatekaapin sisällön koneessa muutaman päivän välein tai hankimme uusia kuteita. Jostain kumman syystä tulin itse siihen tulokseen, että uusia vaatteitahan tässä on hankittava -ja pian.

Erityisesti paidat likaantuvat alta aikayksikön, joten niitä pitäisi olla vino pino varalta. Ajattelin jättää Milon vaaterepertuaarista kokonaan pitkähihaiset bodyt pois, ja pukea jatkossa lyhythihaisen bodyn (,jottei selkä jää paljaaksi viilenevillä keleillä, jonka päälle on helppo kiskaista huppari, neule tai kevyt pitkähihainen paita. Noh, ensimmäinen ongelma onkin, että noita lyhythihaisia bodyja on melko suppea valikoima syysmallistoissa.

Aiemmin olen hankkinut lähes kaikki Milon vaatteet joko käytettynä tai alennusmyynneistä, mutta tämän kokoiselle on enää vaikea löytää siistejä ja hyväkuntoisia vaatteita käytettynä, eikä suuria alejakaan ole tähän hätään tulossa. Kirpputoreilla lähes kaikki poikien peruskäyttövaatteet ovat joko rikkinäisiä, tahraisia, kulahtaneita, haalistuneita, nukkaisia tai muuten vaan rumia. Suurinta osaa poikien vaatteista koristaa spidermanit, carsit, lentsikat, angry birdsit, bamse tai muut piirroshahmot, enkä erityisemmin fanita Milon pukeutumisessa em. ominaisuuksia. Batman on ihan jees, Supermario ja Muppetit myös - kohtuudella.

Paitojen lisäksi Milon vaatekaapista uupuu kasa mukavia olohousuja. Farkkuja ja siistejä housuja olen hankkinut mm. aleista jo aiemmin, koska niitä nyt löytyy niin kivannäköisiä, mutta esim. perus collegehousut ovat, noh, monesti hieman tylsiä ja säkkimäisiä. Tykkäisin erityisesti nilkkaa kohden kapenevista malleista, mutta niissä valikoima on melko suppea. Varsinkin, jos halvalla pitäisi löytää.

Sitten on näitä vaatekappaleita, joille ei tule edes uhrattua ajatustakaan -ennen kuin huomaa niiden kadonneen tai käyneen pieniksi. Sukat ovat tällaisia, kuten sukkahousutkin (varsinkin näin kesän jälkeen). Onneksi vielä pärjää toivottavasti pitkään ilman sukkahousuja ja miljoonaa vaatekerrosta, joten hätä ei ole tämän näköinen. Ei muuta kun kaupoille ja kirpputoreille haalimaan pojalle vaatetta, kunhan seuraava lapsilisä kilahtaa tilille.

1.Takki Lindex 19,95e  2.Apina -paita Kappahl 14,95e  3.Neule Kappahl  22,95e  4.Keltainen paita Lindex 7,95e
5.Jogging  housut Kappahl 14,95e  6.Sininset collegehousut Lindex 9,95e  7.Tähti -collegehousut Lindex 14,95e
8. Raitapaita Lindex 14,95e

Rakensin tuohon ylle hieman kollaasia itselleni siitä, millaisia vaatteita lähden Miltsulle metsästämään. Värimaailma näyttäisi melko neutraalilta lukuunottamatta noita muutamia keltaisia väripilkkuja. Olen näköjään saanut väriyliannostuksen kesällä, joten syksyn pukeutuminen saa olla taas rauhallisempaa ja harmoonisempaa. Pidän kyllä väreistä paljon, mutta perusvaatteissa suosin lähinnä mustaa, valkoista, harmaata ja tummansinistä, joita voi sitten piristää joillain värikkäämmillä jutuilla.

1.Tummansininen takki Lindex 39,95e  2.Musta nahkatakki H&M 29,99e  3.Neule H&M 17,99e
4.Farkkupaita Lindex 22,95  5.Ruutupaita Kappahl 17,95e  6.Ruutuhuppari Lindex 22,95e

Sitten nämä ei niin tarpeelliset, mutta kuitenkin niin must have: Joku ihana söpöstely-takki pitäisi ehdottomasti hankkia kun edellinen alkaa jo käydä auttamatta pieneksi. Farkkupaidat ja ruutupaidat on aina in eikä neuleita voi koskaan olla liikaa! Mitä tähän oikeastaan lisäämään sen enempää.

Näiden pohdintojen jälkeen en edes uskalla ajatella ulkovaatteita, ja mitä meiltä siltä saralta puuttuu. Viime kevään vk-haalari menee onneksi vielä loistavasti, kuten sadetakki ja ulkohousut sekä pipot, hanskat (?), ulkoilulenkkarit... Kumpparit pitäisi hankkia, kauluri tai kevyt kypärämyssy myöskin, kuten toiset vedenpitävät rukkaset... tässä kohtaa ajatukseni yleensä katkeaa. Mitä muuta me tarvitaan tollaselle kohta 1v5kk taaperolle viileneviin keleihin??

Aktivoitumista syksyyn

Siinä meni hetken blogihiljaisuus, jonka aikana olen yrittänyt muotoilla blogille uutta, vähän syksyisempää, ulkoasua. Mitäs pidätte? Itse olen ainakin (jonkin aikaa) taas tyytyväinen. Paljon on myös viime päivinä kulutettu aikaa M:n kanssa iltaisin, Milon nukkumaan mentyä, leffoja ja True Bloodia katsellen sohvanpohjalta.  Nyt syksyn startatessa kunnolla, olen yrittänyt järjestää aktiviteetteja itselleni ja Milolle sille aikaa kun M on töissä. Haluaisin jotain säännöllisiä (mielellään) aamupäivämenoja, jotta meillä Miltsunkin kanssa olisi suhteellisen selkeä viikkorytmi.

Viime keväänä kävimme Milon kanssa lähinnä erilaisissa ryhmissä, kerhoissa ja tapaamisissa, jotka sinällään ovat mukavaa ajanvietettä, mutta tälle syksylle halusin meille jonkin yhteisen harrastuksen. Niinpä, ystäväni vinkkaamana, ilmoitin meidät Kansalaisopiston vanhempi-lapsi-jumppaan. Jumppa kestää tämän syyslukukauden eli syyskuusta lähtien aina marraskuun loppuun asti, ja se on aina perjantai-iltaisin, joten myös M pääsee mukaan joskus - jos haluaa. Mikään aamupäivän aktivitetti tämä ei kyllä ollut, mutta eiköhän me keksitä muutakin menoa meidän aamupäiviin.

Kävimme viime keväänä aina torstaisin seurakunnan perhekerhossa kahden ystäväni kanssa, ja sinne olisi tarkoitus suunnata nyt syksylläkin. Minähän en ole mikään erityisen uskonnollinen, mutta eipä tuo kerhon pieni hartaus-hetki ole paljoa ahdistanut. Milo näkee muita lapsia sekä pääsee leikkimään kivoilla leluilla ja itse pääsen keskustelemaan muiden aikuisten kanssa, joten mukava menohan tuo on. Varsinkin, jos paikalle sattuu pari ystävääkin.

Odottelen myös tietoa viime vuonna järjestetyistä nuorten äitien perjantaitapaamisista, josko homma jatkuisi taas syksyn tullen. Tapaamiset järjestettiin Jyväskylän Veturitalleilla joka toinen perjantai, mutta saa nähdä olisiko tänä syksynä tapaamisia jopa joka perjantai. Toivottavasti, sillä niistä saisimme hyvän aktiviteetin perjantai aamupäiville.

Olen monesti myös selaillut Tourutuvan tapahtumia ja ohjelmaa, mutta kertaakaan en ole paikan päälle päässyt, syystä tai toisesta, joten tänä syksynä aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä tutustumassa Tourutuvan avoimeen päiväkotiin. Avoin päiväkoti on siis nimensä mukaisesti kaikille avoin ja paikan päälle voi mennä ilmoittautumatta. Päiväkodin toimintapäivät ovat keskiviikkoisin ja torstaisin, joten tässä olisi sopivasti meidän keskiviikko aamupäiville aktiviteettia. Tourutuvalla kokoontuu myös taaperoikäisille ja heidän vanhemmilleen suunnattu ryhmä myöskin keskiviikkoisin, joskin vasta iltapäivällä, joten meillä on varaa hieman valita monenko aikaan keskiviikkoisin aktivoidumme.

Maanantaille ja tiistaille en ole vielä keksinyt mitään erityistä, joten niinä päivinä voimme puistoilla, hoitaa asioita, siivota, kyläillä ja puuhailla muuta mukavaa. Ellei jollain sitten olisi jotain vinkkiä jostakin taaperoystävällisestä aktiviteetista jommalle kummalle päivälle?!

Ääni kadoksissa.

Minulla on tällä hetkellä joku superkriittinen vaihe meneillään, jolloin jokainen sana, jonka tähän testikenttään näppäilen, tuntuu vaan niin väärältä. Välillä tulee tällaisia "lukkoja", jotka pitäisi vain avata kirjoittamalla. Se vain tuntuu niin absurdilta ajatukselta, sillä kaikki mitä kirjoitan tällä hetkellä, on pelkkää kuraa. Tässä huomaa selvästi, etten ole muutamaan vuoteen juurikaan kirjoittanut essee -tyylisiä tekstejä. Kielioppi takkuaa, pilkut pompsahtelevat minne sattuu (tai sitten ne unohtuvat kokonaan), sisältö on töksähtelevää ja väritöntä... En saa omaa ääntäni kuuluviin näissä kirjoituksissani, vaan kaikki tuntuu niin persoonattomalta. Monesti kirjoitettavaa olisi ollut enemmänkin, mutten ole ollut tyytyväinen lauseenmuodostukseeni, joten moni asia on vain kylmästi deletoitu.

Kirjoittamallahan sitä taas kehittyisi -ja kehittyykin jatkuvasti- mutta haluaisin olla jo sillä kirjoittamisen tasolla, jolla joskus muinoin jo olin. Tuntuu turhalta aloittaa taas alusta vain, koska ei ole jaksanut ylläpitää taitojaan. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan, joissa olin joskus hyvä. Olen muutamassa vuodessa unohtanut kuka minä olen ja mistä minä pidän, ja olen viimeaikoina herännyt muistelemaan noita nimenomaisia asioita ja yrittänyt taas herätellä itseäni tekemään niitä asioita, jotka äitiyden ja perheen lisäksi ovat minulle tärkeitä.

Äidiksi tultuaan sitä niin uppoutui koko uuteen ja ihmeelliseen elämäntilanteeseen ja haali itselleen uusia aktiviteetteja. Kalenteri täyttyi mammatreffeistä, perhekerhoista, vauvaryhmistä sun muista menoista ja ystäväpiiri muutti melko radikaalisti muotoaan. Oikeastaan tuo kaikki alkoi jo raskausaikana, jolloin aloin jo ihan tietoisesti rakentamaan ympärilleni uuteen elämäntilanteeseen sopivaa sosiaalista verkostoa käymällä mammajumpassa, äitiysjoogassa, odottavien äitien ryhmässä jne. Hurahdettuani johonkin asiaan, teen sen kyllä täysillä. Niin kävi myös äitiyden kohdalla. Oli niin paljon uutta alaa tutkittavana ja vallattavana, jotta voisin luoda itselleni käsityksen siitä, millainen äiti minä olen, ja mitkä jutut sopivat meidän perheelle.

Nyt minulla on jo sen verran kokemusta perhe-elämästä, että olen ehtinyt muodostaa melko selkeän kuvan siitä, millainen äiti ja puoliso ainakin pyrin olemaan, enkä enää tunne olevani niin eksyksissä ja epävarma omasta roolistani, että jokainen omasta ajatusmaailmastani eriävä mielipide sitä horjuttaisi. Nyt, kun minun ei enää tarvitse todistella muille olevani hyvä äiti uskoakseni siihen itsekin, voin suunnata taas energiaani muihinkin juttuihin. Niihin juttuihin, jotka ennen olivat minulle kultaakin kalliimpia.Tosin valitettavan monesti haukkaan aivan  liian suuren palan kerralla, joten pitää aloittaa pienin askelin. Ensimmäinen askel saakin nyt olla tämä oman "äänen" löytäminen kirjoittajana, johon tämä blogi soveltuu paremmin kuin hyvin. Jälkeen päin on sitten varmasti kiva lueskella näitä alkupään tekstejä ja huomata kehitystä (toivottavasti) tapahtuneen.

Kuvat ovat muuten taannoiselta Helsingin reissultamme.

Milo 1v4kk

Milo täytti tänään 1v 4kk, joten ajattelin kertoa teille millainen energiapakkaus meillä täällä asuukaan. Perusluonteeltaan Miltsu on erittäin iloinen ja sosiaalinen pieni hauskuuttaja, johon uppoaa tällä hetkellä erityisesti kakka/pissi/tissi/pippeli/pieru/röyhtäys -huumori. Ihanaa.
Pienen miehen oma tahto on kasvamaan päin koko ajan, joskin se muuttaa muotoaan jatkuvasti: toisina päivinä kiukuttaa kaikki, toisina päivinä taas ei mikään ja useimpina päivinä jotain tuolta väliltä. Muutama viikko sitten Milo oli todella känkkäränkkä-altis, kun hänelle puhkesi kolme hammasta kerrallaan, mutta nyt takana on taas pari hieman helpompaa viikkoa.

Miltsu noudattaa melko hyvin käskyjä, kieltoja, ohjeita ja pyyntöjä, kuten "Tuo omat kengät", "Mennään suihkuun", "Missä pallo", "Ei saa", "Laita ovi kiinni", "Menetkö potalle" ja niin edelleen ja niin edelleen. Huomaan monesti odottavani paljon vähemmän ymmärrystä tuolta touhottajalta, joten minulle tulee usein yllätyksenä, kuinka helposti asiat meneekin perille, ilman miljoonia toistoja. Yllättävän hyvin sitä saa asioita ilmaistua ilman sen kummempia sanoja, joskin Milon mielenkiinto on viime päivien aikana kiinnittynyt selkeästi enemmän puheentuottamiseen kuin aiemmin, ja hän onkin alkanut toistelemaan sanoja perässämme oikein urakalla.

Sanoja, joita Miltsu osaa tällä hetkellä:

• anna, ei, eikä, äiti, kakka, "eittää" (heittää) "hau hau" (koira), "kiikkaa", kiitti tai "kiikki" tulevat päivittäin
• "oho", "o-ou", "auts", "vau", "hui", "nam nam" jne. eivät varsinaisesti ole sanoja, mutta niillä Milo pystyy hyvin ilmaisemaan asioita
• välillä tulee myös parin sanan "lauseita", jotka alkavat yleensä ei-sanalla (ei haittaa, ei tänne, ei sinne, ei tätä)
• auto (ja kaikki muutkin kulkupelit) ajaa "njiuu njiuu" "brumm brummmm"
• uusia sanoja tulee päivittäin, mutta aiemmin opitut myös unohtuvat välillä jopa viikoiksi. tällä hetkellä opettelussa ovat mm. hissi, tissi, "pyppää" (hyppää), tippu
• aemmin opittuja ovat mm. kauko, mennään,  "anoo" (haloo), ankka, "kvaak kvaak", tänne, sinne, tätä, isi, öitä, "koijja" (koira), "ammuu"..................................

Milo osaa myös vilkuttaa, heittää vitoset, antaa haleja ja pusuja (jos huvittaa, yleensä ei malta), juosta, kävellä takaperin, kiipeillä, hypätä tasajalkaa, puhaltaa, ottaa jotain ihmeen "laukka-askelia" ja mitä nyt tämän ikäinen yleensä osaakin?! Palapelin palikat eivät mene vielä ihan kohilleen ja sekös kiukuttaa, mutta palikkalaatikkoon jätkä saa palikat oikeista koloista, jos vaan jaksaa keskittyä. Legoja yhdistellään ja irrotellaan ja palikoista tehdään muutaman palikan torneja, mutta nämäkin asiat sujuvat vain, jos keskittyminen on kohdillaan, muulloin kiukutaan kun ei onnistu.

Milo syö samaa ruokaa kuin mekin, ja useimmiten aivan itse lusikalla/haarukalla/käsin, mutta suuhun päätyvä ruokamäärä on pienentynyt tämän myötä vaikka kuinka. Toisaalta helteetkin varmasti vaikuttavat ruokahaluun eikä meidän poika nyt mihinkään näälkään edes kuolisi vaikka vähän paastoaisikin.

Jätimme tutin pois noin kuukausi sitten ja siitä lähtien poika on taas nukkunut pääsääntöisesti yönsä heräämättä. Ennen tutista vierottamista Miltsu heräili muutaman viikon ajan pahimmillaan tunnin välein huutamaan. Heti kun pojan makuuhuoneen oven avasi mennäkseen rauhottelemaan pientä miestä, laittoi hän tutin suuhunsa, painoi päänsä tyynyyn ja jatkoi uniaan. Eli varsinaista tapaheräilyä oli nuo muutamat viikot ennen tutista vierottamista, mutta nykyään unta riittää about 12 tuntia yössä ja yhdet 1,5-2h päikkärit. LUKSUSTA.

Millaisia taitoja teillä osataan/on osattu tässä iässä? Onko syöminen takunnut siirryttäessä muuan perheen kanssa samaan ruokaan? Paljonko unta riittää vuorokaudessa?