Papattava papupata

Milosta on tosiaan nyt ihan viime aikoina kuoriutunut melkoinen hölöttäjä. Onhan hän toki aina ollut melkoisen äänekäs ja "jutellut" paljon, mutta viime aikoina noihin juttuihin on tullut jotain ymmärrettävyyttäkin kun sanavarasto on karttunut hurjasti. Lähes jokainen sana, jonka pieni mies kuulee on toistettava perässä moneen otteeseen ja nukkumaan mennessä tulee hieman kerrata karttunutta sanavarastoa "koijja" -unikaverille tyyliin "moi! valo. maito. moi! äiti. isi. öitä! ei halua. auko (auto). missä? mitä? moimoi!" jne jne. Välissä kuulee yleensä pätkiä unilauluista ja jotain epämääräistä mölinää.

Aamu alkaa iloisella "MMOOI!" tervehdyksellä heti kun pojan huoneen oven avaa ja sitten onkin sängystä päästävä "pois" ja "koijja" pitää saada mukaan, sillä eihän Milon koira nyt saa jäädä nukkumaan, jos Milo itse herää. Roudaan ties kuinka monta kertaa päivässä tuon jätkän koirakaverin milloin mistäkin takaisin sänkyyn paikoilleen, ja Milo kinuaa sen sieltä pois ties kuinka monta kertaa päivässä. Tuntuu, että yritän aivan turhaan pitää tavarat järjestyksessä, kun tässä taloudessa on kaksi miespuolista henkilöä, jotka jättävät tavarat lojumaan juuri siihen kohtaan missä sitä sattuu viimeksi käyttämään.

Laajenevan sanavaraston lisäksi Miltsun suusta on kuultu mitä ihmeellisimpiä lausahduksia, joiden kohdalla pitää monesti epäillä omia korviaan. M kertoi eräänä päivänä Milon kanssa kaupassa ollessaa pojan tokaisseen "Mijo ajaa aukoa (autoa)" kun hän tämä oli bongannut tutut auto -ostoskärryt. Kaverini puolestaan kuuli Milon sanoneen "mäki meen" kun he olivat poikansa kanssa olleet lähdössä kerhosta, ja minä huutelin Milolle, että missä hän on. Itse puolestani hämmästyin muutama päivä takaperin kun olimme kaverini rappukäytävässä odottamassa hissiä, ja kerroin Miltsulle, että mennään hissillä sen ja sen luo jne., johon poika sitten totesi, että  "ei näy ketään". Totta, ei näkynyt ei.

"Moi" -sana on varmaan ihan ehdoton suosikki tällä hetkellä. Sitä voi käyttää monin eri tavoin,, monin eri äänenpainoin, ja sillä saa kivasti ihmisten huomion kiinnitettyä. Tuntemattomille Milo moikkailee tuon tuostakin, mutta tuttuja kun pitäisi tervehtiä saattaakin kissa viedä yllättäen kielen. Isille ja äitille Miltsu moikkailee pitkin päivää; erityisen toimivaksi huomionkiinnittämiskeinoksi Milo on todennut sen, että hän tulee repimään lahkeesta tai työntää naamansa aivan toisen kasvoihin kiinni ja sanoo "moi".  Perään vielä söpö virnistys ja huomio on taattu. Toinen yhtä toimiva keino on vaatia "puffu" (pusu).

Hämmästyn nykyään ihan päivittäin kuinka paljon sanoja Milo jo osaa, enkä todellakaan meinaa pysyä mukana tässä puheen kehityksessä. Ihanaa, että kommunikointi toisaalta helpottuu, mutta toisaalta se myös vaikeutuu, sillä Milo menettää nykyään helpommin hermonsa, ellei häntä ymmärretä samantien. Kaikessa on siis puolensa:D